Tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta Eurokankaan perustamisesta sekä ensimmäisen Muumi-kirjan julkaisemisesta. Juhlavuosien kunniaksi Eurokangas osallistuu Muumien #meidänmeri -kampanjaan lahjoittamalla oman mallistonsa Muumi-kankaista euron jokaista myytyä metriä kohden Itämeren suojeluun. Yhteensä neljästä muumikuosista koostuva Eurokankaan sisustus- ja vaatetuskankaiden Muumi-mallisto lanseerattiin syksyllä 2019.
”Meille oli luontevaa lähteä mukaan kampanjaan, sillä sekä Muumit että Eurokangas viettävät kunniakasta 75 juhlavuottaan tänä vuonna. Moomin Charactersin #meidänmeri-kampanjaan osallistuminen tukee viime syksynä käynnistynyttä yhteistyötämme Muumi-malliston saralla ja olen iloinen, että saamme kampanjan kautta konkreettisesti lahjoittaa suomalaisille tärkeän Itämeren suojeluun. Toivottavasti saamme myös asiakkaamme innostettua talkoisiin”, kommentoi Eurokankaan toimitusjohtaja Daniel Ward kampanjaan osallistumisen lähtökohtia.
Tove Janssonin kuvituksiin pohjautuva Eurokankaan Muumi-mallisto täydentyy suloisilla uutuuskuoseilla alkukesänaikana. Kampanjaan kuuluvat Muumi-kankaat ovat saatavilla Eurokankaan myymälöistä sekä verkkokaupasta.