Eurokangas

Eurokankaan historia

Eurokankaan historia alkaa Lahden Vapaudenkadulta, jonne Saimi ja Veikko Heinonen perustivat vuonna 1945 pienen kangaskaupan nimeltään Torintaus. Perheen tytär Kaija hääri liikkeessä vanhempiensa apuna jo pikkutyttönä. Tuolloin syttyi Kaijan palava rakkaus kankaisiin.

1960-luvulle tultaessa ajat olivat muuttuneet niin, että halpakauppa oli kova sana. Kun vielä kilpailijat tulivat Veikon kuullen tokaisseeksi, että ”se Heinosen Veikon tavara on vaan sellaista sekundaa ja palaa”, niin mies sisuuntuneena muutti yrityksen nimen Sekunda Ja Pala Ky:ksi. Muutos ei ollut haitaksi vaan kauppa kävi ajan hengen mukaisesti.

Kaija Ward aloitti työskentelyn yrityksessä miehensä Carl-Johan Wardin kanssa valmistuttuaan ekonomiksi vuonna 1971. 1980-luvulle tultaessa nousukausi vauhditti luksustuotteiden kysyntää: vaatteisiin tuli kiiltoa sekä kimalletta ja sisustuksessakin arvostettiin eurooppalaisia laatukankaita. Kangaskauppa kasvoi ja valikoimaa kehitettiin vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Vauhtia kasvulle haettiin myös yrityksen nimen uudistuksesta: Sekunda ja Palasta syntyi Superkangas vuonna 1980.

Saimi Heinonen kuoli vuonna 1982, mikä oli shokki koko perheelle. Sukupolvenvaihdoksesta oli puhuttu, mutta sitä ei kuitenkaan saatu järjesteltyä. 1991 Kaija ja Carl-Johan Ward päättivät perustaa omien visioidensa mukaisen uuden ajan kangaskaupan Eurokankaan-nimellä Superkankaan rinnalle. Eurokangas osoittautui vahvemmaksi konseptiksi, mikä sai Veikko Heinosen lopulta myymään Superkankaan Kaijalle ja Carl-Johanille. Yritys oli siinä vaiheessa pahasti velkaantunut, mutta pariskunta luotti omaan visioonsa sekä ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja toimiviin myymäläpaikkoihin. Eurokankaan menestystä siivittivät suuret myymälätilat ja laaja kangasvalikoima eri hintaluokissa, asiakaspalveluun panostaminen sekä verhojen ja muiden sisustustekstiilien ompelun tarjoaminen. Nykyään Eurokangas tarjoaa kymmenien tuhansien kankaiden sekä laajan tarvikevalikoiman lisäksi kokonaisvaltaisia sisustuspalveluita niin koteihin kuin julkitiloihinkin sekä valmistaa omassa tuotannossaan kaihtimia sekä verhokiskoja. Tällä hetkellä myymälöitä on 30 ja henkilöstöä vajaa 400. Ketjun suurin myymälä on Vantaan Tammistossa, jossa liiketilaa on lähes 3000 neliötä, ja jossa monipuolisuus on viety huippuunsa. Tammiston myymälän yhteydessä toimii myös projektimyynti sekä osa verkkokaupan toiminnoista.

Eurokangas ja Kaija Ward ovat saaneet monia tunnustuksia ja palkintoja. Vuonna 1996 Kaija ja Calle Ward valittiin Lahden Vuoden Yrittäjiksi ja vuonna 1998 tuli Suomen Yrittäjien Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto. Kaija Wardin ansiot on tunnustettu myös kansainvälisesti. Hänet on kaksi kertaa palkittu Euroopan menestyneimpänä naisyrittäjänä. Vuonna 2006 Kaija Ward nimitettiin Kauppaneuvokseksi.

Daniel Ward tuli mukaan yrityksen toimintaan kokopäiväisesti vuonna 2004 pankkiiriliikkeissä uraansa luoneena ekonomina ja kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2014 siirtyi toimitusjohtajan vastuulliseen rooliin. Kaija Wardille kolmannen sukupolven mukaan tulo on tarkoittanut jatkumoa yrityksen tarinalle ja hän sanookin, että “Työhön suhtautuu eri tavalla, kun tietää, että työlle on jatkaja”.

Eurokankaan juhlavuosi

Vuonna 2020 Eurokangas vietti 75-vuotisjuhlavuottaan! Sen kunniaksi Lauri Danska tiimeineen kuvasi Eurokankaan vaiheikkaasta tarinasta dokumenttielokuvan. Dokumentti sisältää Eurokankaan entisten ja nykyisten työntekijöiden sekä omistajaperheen kahden sukupolven haastatteluja. Monenlaista on vuosien varrella koettu – haasteita ja mahdollisuuksia. Katso video ja sukella kankaiden maailmaan!

ASIAKKAIDEMME ARVOSTELUITA

Suomen laajin myymäläverkosto ja kangasvalikoima

Ammattitaitoinen henkilöstö

Verhokankaat ompelusta asennukseen helposti yhdellä ostokerralla

Turvallinen kotimainen verkkokauppa