Eurokangas

Screenkaihtimet modernissa hirsitalossa

Bloggaaja ja sisällöntuottaja Kaisa Turunen sisusti kauniin hirsitalonsa Eurokankaan mittojen mukaan ommelluilla verhoilla ja screenkaihtimilla. Aiemmin asennetut tuplalevät ja läpikuultavat vaaleat verhot saivat nyt parikseen valkoiset screenkaihtimet. “Sivuverhojen tehtävä oli luoda kodikkuutta ja parantaa akustiikkaa sekä toimia enemmän sisustuselementtinä kuin esimerkiksi lämmönsäätelijänä. Se tehtävä luovutettiin suosiolla kaihtimille ja koska lämpö tai sen liiallisuus oli meidän suurin haaste lähdimme etsimään vaihtoehtoa, joka blokkaisi nimenomaan lämpöä pois päin kodistamme. Löysimme tässä kohtaa screenkahtimet, joiden etuna oli myös läpikuultavuus. Sen lisäksi, että tekninen screenkangas vähentää sisään tulevan valon ja lämpösäteilyn määrää se myös säilyttää maiseman.” Kaisa kertoo blogissaan valinnan taustoja.

Suomessa mittojen mukaan valmistettavat screenkaihtimet ovat täydellinen valinta hirsitalon suuriin ikkunapintoihin. Ne suojaavat tehokkaasti kuumuudelta sekä häiksyltä tinkimättä kauniista maisemasta. “Alun alkaenhan emme olleet verhoja halunneet juuri maiseman vuoksi, joten screenit olivat tässä kohtaa oiva ratkaisu. Saisimme pitää maiseman, mutta pääsisimme eroon kuumuus- ja kirkkaushaasteista”, Kaisa iloitsee.

Teknisten screenkaiden valikoima sisältää neljä eri värivaihtoehtoa mustasta neutraaleihin vaaleisiin. Kaisa valitsi kotiinsa EXK alusscreenin sävyssä A100 valkoinen.

Katso kaikki screenkankaat

Screenkankaan läpinäkyvyys on 5 %. Rullaverhon mekanismi on moottoroitu tai käsikäyttöinen. Helpoutta arkeen tuo moottoroitujen rullaverhojen kauko-ohjaus. “Päädyimme yhdistelemään moottoroituja sekä käsikäyttöisiä ja se sopi meidän tarpeisiin hienosti. Moottoroituja ohjaamme Somfy-kaukosäätimellä. Kaukosäätimeen pystyy ohjelmoimaan useamman verhon, joita pystyy sitten liikuttamaan vapaasti oman mielensä mukaan”, Kaisa kertoo.

Rullaverhot teknisellä screenkankaalla yhdistyvät huomaamattomasti myös sivuverhoihin. Näin tilaan saa muodostettua erilaisia kokonaisuuksia ja tunnelmia. “Niinä päivinä, kun kuumuus ei ole ongelma saatan leikitellä verhojen kanssa ja laskea screenit esimerkiksi puoliväliin. Näin ne luovat aina hieman erilaisen tunnelman ja valaistuksen. Screenit ja verhot ovat niin luonnollinen osa ikkunoita ja sisustustamme nykyään”, Kaisa jatkaa.

Kokonaisuutena Kaisa on tyytyväinen lopputulokseen. “Kuumana hellepäivänä screenit yhdessä ilmalämpöpumpun kanssa tekevät kodimme lämpötilasta todella miellyttävän. Tästä syystä halusimme asentaa screenit myös yläkerran makuuhuoneisiin. Nyt nämä viimeisenä asennetut makuuhuoneen screenit viimeistelevät ihanasti kodin verhoprojektin”, Kaisa summaa.

Hanki Suomessa valmistetut screenkaihtimet

Eurokankaan laadukkaat EXK-tuotemerkin screenkaihtimet valmistetaan omassa tuotannossa Lahdessa. Kaikki EXK:n rullaverhot ja kaihtimet valmistetaan mittatilaustyönä juuri sopivaksi kotiin tai mökille. Screenkangas ei ime likaa itseensä ja sen pintaa on helppo puhdistaa, jolloin se soveltuu myös parvekkeelle tai terassille. Voit valita rullaverhojen mekanismiksi käsikäyttöisen tai moottoroidun. Mootoroituihin rullaverhoihin on saatavilla kaukosäädin.

Screenkaihtimen hyödyt:

  • Vähentää tehokkaasti ulkoa tulevaa lämpöä ja voit pitää kodin viileänä
  • Estää auringonvalon häikäisyä
  • Maiseman näkyvyys säilyy, vaikka EXK screen-kankaalla varustettu rullaverho peittää koko ikkunan.

Tutustu mittojen mukaan valmistettavien rullaverhojen ja screenkaihdinten valikoimaan ja tilaa omasi verkosta tai lähimmästä myymälästäsi. Kysy meiltä myös kaihdinten mittaus- ja asennuspalvelua.

Osta verkosta
Katso lähin myymäläsi

ASIAKKAIDEMME ARVOSTELUITA

Suomen laajin myymäläverkosto ja kangasvalikoima

Ammattitaitoinen henkilöstö

Verhokankaat ompelusta asennukseen helposti yhdellä ostokerralla

Turvallinen kotimainen verkkokauppa